maanantai 13. huhtikuuta 2015

Våren går vidare

Vaihtojaksoni on nyt puolessa välissä, ja kesäkuun lopulla on aika pakata tavarat ja suunnata takaisin Suomeen. Alkuvuodesta olin ihan tyytyväinen päätökseen jättää Lova kotiin vaikka ikävä kulkikin mukana päivittäin. Alku oli kuitenkin niin kiireistä aikaa eri tapahtumissa juostessa sekä ihmisiin ja paikkoihin tutustuessa, että oli helpotus, ettei tarvinut miettiä koiran yksinoloa kotona. Nyt kun arki on tasaantunut, on ikävä kasvanut tasaiseen tahtiin. Alkuperäinen suunnitelmani tuoda Lova tänne parin kuukauden jälkeen olisi siis toiminut vallan mainiosti, jos vaan lemmikit salliva asunto olisi järjestynyt. Muuten kaikki on mennyt täällä loistavasti, eivätkä asunto ja kämppis voisi paljon parempia olla!

Koiraikävissäni bongailen haukkuja kadulla ja mieli tekisi mennä rutistamaan jokaikistä. Yksi ilta löysin itseni rappukäytävästä istumasta ja silittelemästä naapurin kissaa ties kuinka kauan, vaikka normaalisti pelkään kissoja. :) Kävin myös pari viikkoa sitten seuraamassa paikallista tokokoetta. Tällaiset jutut tuovat hieman helpotusta koirattomaan arkeen. Mutta kyllä vaan on tullut todettua moneen kertaan, että tämä on viimeinen kerta, kun elän ilman koiria!




Luuttu-Liina ei ole täysin toimettomaksi kotikoiraksi jäänyt. Mulla nousee ihan pala kurkkuun kun ajattelen, kuinka hyvässä hoidossa se on vanhemmillani. He eivät ehkä voi/osaa sen kanssa samanlailla touhuta (harrastaa) kuin minä, mutta voin vannoa, että lenkkeillä tyttö saa jopa enemmän kuin mun kanssa. Isäni käyttää sitä päivittäin parin tunnin kävelylenkeillä, ja lisäksi touhuaa sen kanssa pihassa ja sisällä esimerkiksi nameja piilotellen.

Isä on myös kuntouttanut Lovaa kevään aikana hienosti. Selän kirputtaminen on vähentynyt ja venyttely lisääntynyt fleksissä ravaamisen myötä, mikä oli ihana uutinen! Pari viikkoa sitten Lova pääsi eläinlääkäri Matti Tikan akupunktiokäsittelyyn ja laserhoitoon, josta toivomme olevan hyötyä kivun lieventämisessä. Tikan mielestä selkärangan viimeinen väli näytti röntgenkuvissa ahtaalta, ja tuosta välistä Lova reagoikin voimakkaimmin. Pari pistettä oli ilmeisen kipeitä, ja kerran tyttö olikin reagoinut todella vahvasti ilmoittaen, ettei enää tarvitse koskea. Loppuihin pisteisiin ei reagoinut millään tavalla, ja rauhoittuikin kuulemma silminnähden hetken kuluttua, kun kaikki neulat olivat paikoillaan. Nätisti oli sitten antanut hoitaa.

Seuraava akupunktiohoitokerta on ensi viikon maanantaina, jota ennen Lova käy vielä huomenna tiistaina pelkässä laserhoidossa. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen vaikutuksia on vielä ollut vaikea nähdä, lukuunottamatta tuota kirputuksen vähenemistä ja venyttelenyt lisääntymistä. En sitten tiedä, ovatko ne johtuneet hoidosta vai lisääntyneestä ravaamisesta, vai molemmista. Kuitenkin monesti akupunktio- ja laserhoitoja tarvitaan sarja, ennen kuin selkeää eroa huomaa. Toivotaan parasta!



Lova on ollut myös Maijun luona Tampereella muutamaan otteeseen kevään aikana. Parivaljakko korkkasi rallytokourankin pari viikkoa sitten saaden hienon tuloksen 90/100p. Kymmenen pisteen vähennys tuli ohjaajan virheestä, mutta Lova teki upeasti töitä! Toinen koe olikin jo viikko sen jälkeen viime viikon lauantaina, jolloin tulos jäi saamatta. Liekö lähestyvät juoksut ja erikoinen tilanne vaikuttaneet, kun vanhempamme toivat sen suoraan koepaikalle Lahdesta. Edellisellä kerralla Luu oli ollut Maijun hoidossa viikon. Videot ja tarkemmat selostukset kokeista voit lukea Maijun blogista. :) Hoitoviikosta Maijun luona löytyy myös erillinen postaus, kuin myös Pikastartti rallytokoon -päivästä reilu kuukausi sitten. Kiitos Maijulle päivityksistä! :)

Olen niin mielettömän kiitollinen perheelleni, joka on pitänyt Lovasta huolta jo 12 viikon ajan ja mahdollistaneet vaihto-opiskeluni Ruotsissa. Suunnitelmissani oli pitkään jatkaa vaihtoa syksylle (jolloin olisin etsinyt uuden asunnon ja tuonut Lovan tänne), mutta asioita pohdittuani ja pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen, että järkevämpää tulevaisuuden kannalta on tehdä kanditutkinto loppuun ensi vuoden aikana, ja hakea sitten maisterivaiheeseen Ruotsiin syksyllä 2016. Koskaanhan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä ainakin tuo tuntuu oikealta ratkaisulta. :) Senkin puolesta on kiva palata ensi vuodeksi Jyväskylään, että saamme vielä jatkaa nuorten koirien tokon valmennusringissä ensi kevääseen asti.



Sellaisia kuulumisia meiltä! Vanhempani ovat suunnitelleet vuokraavansa asuntoauton kesäkuussa ja tulevansa hakemaan mut ja lukuisat matkalaukkuni Ruotsista. :) Lova lähtee tottakai matkaan mukaan, ja ajelemme Suomeen pohjoisen kautta, jolloin saamme kaikki pienen kesälomareissun siinä samalla. Tässä keväällä on nyt vielä kaikkea kivaa suunnitteilla, että varmasti aika menee todella nopeasti. Kuvituksena tässä postauksessa on vanhoja kuvia vuosien varrelta, mitä eilen ikävissäni kävin läpi koneelta. :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ikävä

Kolme ja puoli viikkoa elämää Göteborgissa takana ja täytyy sanoa, että aika lentää kuin siivillä. Elämä täällä on ihanaa; kaupunki on kuin tehty minulle, ihmiset ovat paljon ystävällisempiä ja auttavaisempia kuin Suomessa ja arki tuntuu todella kotoisalta. Mutta ikävä Lovaa on aivan suunnaton. :( Kevään ja jatkon kuviot ovat edelleen auki, mutta varmaa on, että jos jään tänne pidemmäksi aikaa, niin haen Lovan luokseni. Kolmen viikon päästä menen pitkäksi viikonlopuksi Suomeen työkeikan vuoksi, jolloin saan onneksi viettää koiran kanssa monta päivää. 

Ikävää helpottaa tieto siitä, että Lova on hyvässä hoidossa tutussa paikassa vanhemmillani. Isäni lenkkeilee sen kanssa monta tuntia päivässä ja järjestää aktiviteetteja parhaansa mukaan. Aina vanhemmillani ollessamme nukumme vanhassa huoneessani yläkerrassa. Sinne Lova kuulemma nytkin joka ilta kiipeää heti iltaruoan jälkeen, ja jollei jääkaappi välillä aukea, se menee alakertaan seuraavan kerran aamukuudelta herättämään isäni. Päivät tyttö viettää alakerrassa vanhempieni seurana, mutta tosiaan yöt ja yksin ollessaan se nukkuu sängylläni yläkerrassa. Voi toista. <3

Maiju on käynyt vähän tokoilemassa Lovan kanssa muutaman kerran, ja ilmeisen hyvin on parivaljakolla sujunut. Parin viikon päästä he osallistuvatkin johonkin rallytokon alkeet tms. koulutuspäivään Tampereella, odotan innolla mitä viikonloppu tuo heille tullessaan. :)

Juuri ennen lähtöäni otin pitkästä aikaa kameran mukaan lenkille, tässä nyt teillekin jakoon muutamia lemppareitani. Valo ei oikein riittänyt vauhtikuviin, joten näitä ainaisia poseerauskuvia taas... :)






Täällä alkaa pikkuhiljaa säät lämpenemään ja aurinko näyttäytyä entistä useammin. Ihanaa kevään odotusta sinne Suomeenkin! :)

perjantai 19. joulukuuta 2014

Life changes

Meidän elämä on ollut viime aikoina isojen asioiden äärellä. Jokaisesta asiasta voisi kirjoittaa pitkän oman postauksensa, mutta koska tiedän, että kiireet eivät ainakaan helpota lähiaikoina, niin tyydyn nyt raapustamaan yhden, kaikenkattavan postauksen. Aloitetaan niistä huonoista uutisista...

Käytin Lovan lokakuun alussa Viitaniemen Eläinlääkäriasemalla selän röntgenkuvauksissa, ja hyvä niin. Kuvissa näkyi rintarangan loppuosassa selkeä silloittuma, jonka eläinlääkäri nimesi spondyloosimuutokseksi. Lovan nuori ikä huomioon ottaen eläinlääkäri totesi, että kyseessä on mahdollisesti periytyvä primaari spondyloosi, eli muutoksia tulee ajan mittaan todennäköisesti lisää. Uutinen oli kieltämättä aikamoinen shokki, etenkin, kun lääkäri ei oikein osannut kertoa jatkohoidosta tai Lovan mahdollisuuksista harrastuskoirana juuri mitään. Olin yhtä kysymysmerkkiä lähtiessäni klinikalta.

Selvitettyäni asioita olen tullut siihen tulokseen, että Lovan kanssa ei agilitya eikä pk-hakua enää tulla harrastamaan. Jos tällä tavalla pystyn edes hieman lievittämään oireita ja hallitsemaan kipuja, niin se on sen arvoista. Onneksi on muitakin, kevyempiä lajeja! Toko pysyy siis edelleen päälajinamme, ja tarkoitus on myös alkaa tekemään rallytokoa ja ensi kesänä FH-jälkeä. Toki näidenkin lajien kanssa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota lämmittelyihin ja jäähdyttelyihin. Edelleen moni asia on mulle epäselvää, kuten se, kuinka nopeasti muutoksia voi tulla lisää, koska tulisi käydä uusintakuvissa muutosten etenemisen havaitsemiseksi vai tarvitseeko, kuinka usein ja millaista hoitoa Lova tarvitsee jne. Ajattelin varata aikaa nyt aluksi osteopaatille ja toivoa, että sieltä saisi enemmän vastauksia kuin eläinlääkäriltä. Ilmeisesti kuitenkin säännölliset ravautukset, vesijuoksut/uinnit ja mahdollisesti fyssarikäynnit tulevat ohjelmistoon.



Löydöksen myötä moni asia sai selityksen ja tunnistan nyt kipuoireetkin paremmin. Lova saattoi kesällä lähteä agilitytreeneissä radalta parin toiston jälkeen pois, jonka silloin tulkitsin johtuvan läkähdyttävästä kuumuudesta. Tätä se ei kuitenkaan koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, vaan hommia paiskittiin yhtä tarmokkaasti ja innokkaasti helteestä huolimatta. Samoihin aikoihin Lovalla oli niitä "kipukohtauksia". Röntgenkuvissa nikamaväli näytti olevan täysin silloittunut, viimeisessä vaiheessa, joten todennäköisesti kesällä silloittuminen on ollut kivuliaimmassa vaiheessaan. Onneksi nyt tietää syyn ja osaa tarkkailla koiraa kipujen varalta.

Luu on ollut jo pitkän aikaa oireeton, mikä on ihanaa huomata. Jospa tuo ei ihan kovin vauhdilla etenisikään... Tottakai harmittaa, että meidän urat agilityn ja haun saralla loppuivat ennenkuin ehtivät kunnolla alkaakaaan, mutta ei se maailmanloppu todellakaan ole. Onneksi on muitakin lajeja, joista tuo pieni työmyyrä tuntuu yhtä lailla tykkäävän. :)



Lovan huonojen uutisten lisäksi meidän perheen muutkin koirat saivat syksyn aikana kurjia uutisia eläinlääkäreiltä. Tildalla todettiin atopia ja Fannilla diabetes. Miten sattuukin kaikki tulemaan esille samaan aikaan... Tildan menoa ihosairaus ei ole toistaiseksi onneksi haitannut.

Fanni-rakas, ikioma hapsutassuni sen sijaan lähti kirmaamaan vihreämmille niityille lokakuun lopussa. Pikkuinen meni lyhyessä ajassa todella huonoon kuntoon. Kaksi viikkoa ennen viimeistä matkaansa Fanni joutui tiputukseen, minkä aavistin olevan lopun alkua. Fannin kotiuduttua seuraavan viikon alussa kävin katsomassa sitä Lahdessa. Mummi sanoi sen olevan jo paljon reippaampi, mikä sai silmäni kostumaan. En ollut koskaan nähnyt Fannia niin väsyneenä ja kipeänä, ja silloin se oli kuulemma "paljon paremmassa kunnossa". Muistan ikuisesti sen väsyneen katseen tuona päivänä. Ihan kuin Fanni olisi halunnut sanoa, että päästä minut pois.

Sunnuntai-iltana 26.10. sain mummilta puhelun, että Fannin kyljestä vuoti verta eikä tyttö ollut suostunut syömään pariin päivään. Lääkäriaika saatiin seuraavalle päivälle kello 11. Ajomatka Jyväskylästä Lahteen tuntui pidemmältä kuin koskaan. Fanni oli yhtä ilahtunut kuin aina minut nähdessään, mutta kävi makuulle heti kun pääsimme odotushuoneeseen. Eläinlääkäri yritti avata kääreitä ja kylki oli selvästi tosi kipeä. Kylki oli auki isolta alueelta ja vuoti kiisselimäistä verta. En oikein ymmärtänyt, mikä se oli ja mistä moinen johtui, enkä ole varma ymmärsikö lääkärikään... Oliko Fanni sitten rapsuttanut kyljen auki vai mitä. Joka tapauksessa paranemisennuste oli diabeteksen takia huono, ja haima-arvot olivat erittäin huonot. Mummokoiran näkö ja kuulo olivat heikentyneet huomattavasti, unohtamatta sydämen sivuääntä. Koira oli todella kipeä.

Katsoessani rakasta spanieliani hoitopöydällä kyyneleet valuivat pitkin poskia. Fanni vain makasi pää tassujen välissä rauhallisesti, eikä oikein reagoinut mihinkään. Päätös oli helppo ja varmasti oikea, vaikka luopuminen rakkaasta aina yhtä helvetillistä onkin. Fanni lähti viimeiselle matkalleen enkeleiden saattelemana sateisena syksyisenä maanantai aamuna.




Breeze Gardenia "Fanni"
13.2.2003 - 27.10.2014

Kurjat uutiset on aina kivempi kertoa ensin, jotta viimeisenä mieleen jäisi jotain positiivista. Tuntuu nyt todella tönköltä vaihtaa lennosta aihetta noin surullisista uutisista johonkin koetuloksiin, mutta... Viime viikonloppuna Pieksämäellä Lova tokoili itselleen vihdoista viimein TK2-koulutustunnuksen hienolla ykköstuloksella. Tässä pisteet eriteltynä:

1. Paikalla makaaminen 10

2. Seuraaminen 9
Jätätti hieman parissa käännöksessä.

3. Maahanmeno 9
Vino perusasento.

4. Luoksetulo 9
Vino perusasento, muuten ihan loistava vauhti ja stoppi! On tätä reenattukin. :)

5. Seisominen 8
Kääntyi vähän mun perään, vino perusasento.

6. Noutaminen 10

7. Kauko-ohjaus 10
Kaukojen kanssa meillä on ollut tosi paljon ongelmia, mutta tällä kertaa teki ne yllätyksekseni ihan täydellisesti!

8. Estehyppy 8
Tarvi toisen käskyn istumiseen.

9. Kokonaisvaikutus 9

Pisteitä yhteensä 184, KP sija 3/17, ja kolmannen ykköstuloksen myötä siis TK2. Ehdottomasti meidän paras koe tähän mennessä, olin niin tyytyväinen suorituksen jälkeen! Noita perusasentoja ollaan koitettu hioa ties kuinka kauan, mutta tuloksetta. Se on nyt kuitenkin tärkein korjattava asia ennen seuraavaa koetta. Todennäköisesti ensi vuonna ei vielä voittajaluokkaa korkata, sillä meillä on tehokasta treeniaikaa käytännössä vain puoli vuotta ja liikkeet ovat vielä todella kesken. Lisäksi ensi syksynä keskitymme treenaamaan hallittavuutta.

Ja miksikö sitten vain puoli vuotta treeniaikaa? Meidän molempien kevät tulee olemaan todella erilainen, sillä pääsen toteuttamaan yhden suuren, pitkäaikaisen haaveeni, kun muutan Göteborgiin opiskelemaan! Kyseessä on siis kuuden kuukauden mittainen vaihtojakso. Lova jää ainakin aluksi vanhemmilleni, mutta toivon pystyväni hakemaan sen luokseni jossain vaiheessa kevättä. Kaikki on vielä aika auki, mutta kunhan saan asuntoasian kuntoon ja koulun aluilleen Ruotsin puolella, niin asiat selkenevät. Olen ihan super innoissani muutosta, olen aina rakastanut Ruotsia ja halunnut asua siellä, ja nyt se vihdoin toteutuu. :) Lovaa tulee kyllä mieletön ikävä, mutta tiedän sen olevan hyvässä hoidossa vanhemmillani ja välistä siskoni perheen luona.

Blogi jatkaa nyt siis todennäköisesti hiljaiseloaan kevään ajan, jollei Maiju innostu treenaamaan Lovan kanssa vaikkapa rallytokoa ja päivittelemään tätä blogia. ;)

Rauhallista joulun aikaa kaikille!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Saikkukesä

Niin se kesä taas oli ja meni. Syksy on jo täydessä vauhdissa niin sään kuin arjenkin osalta. En muista, koska kesä olisi mennyt näin nopeasti, mutta Lova ei välttämättä ole asiasta samaa mieltä. Raukka on joutunut olemaan jo parisen kuukautta sairaslomalla, kun koirahieroja Erika Hankalin totesi sen takapäässä (erityisesti vasemmalla puolella) olevan melkoisia jumeja. Arjessa jumit näkyvät usealla tavalla: Lova istuu (ja makaa) aina jotenkin toisella lonkalla ja mielellään jotakin vasten. Aksassa rimat tipahtelivat, ja kotona Lova kiehnää takapäätään milloin sänkyä, milloin ruokapöydän jalkoja vasten. Ravissa takapotku on myös selkeästi jäänyt vajaaksi. Lova on nyt käynyt kolmesti Erikan käsiteltävänä, ja Erikan mukaan tuntui kerta kerralta paremmalta. Olen yrittänyt kotihoitona ravauttaa Lovaa mahdollisimman paljon, kun se meinaa aina itse joko kävellä tai laukata. Lova sai myös C-vitamiini ja magnesiumkuurin.



Mielestäni tila vähän jo parani, mutta nyt oireet ovat pahentuneet. Lova saa aina välillä sellaisia "kohtauksia", että alkaa yhtäkkiä kirputtaa selkää hampailla, jonka jälkeen se heittää takapäätä esimerkiksi sänkyä päin. Sen jälkeen se heittäytyy matolle selälleen piehtaroimaan ja urisee samalla. Jotakin kipua tai muuta epämiellyttävää tunnetta siellä takapäässä selkeästi on. Erika suositteli viemään Lovan osteopaatin arvioitavaksi ja käsiteltäväksi, joten se olisi varmaan seuraavaksi edessä.

Ei me nyt ihan täysin toimettomia kuitenkaan olla oltu! Treenikiellon aikana Lova pääsi uimaan päivittäin ja nautittiin ihan vaan lenkkeilystä ja pienestä aivojumpasta. Tokoa ollaan tehty rauhallisesti pitäen huolta siitä, että lämmitellään ja jäähdytellään lihakset hyvin. Haluaisin Lovalle vielä yhden avoimen luokan ulkokokeen tälle syksylle. Haluaisin kokeilla, toimiiko tyttö paremmin ulkokentillä, kun koko kesä ollaan taas vaan ulkona reenailtu ja hyvin on mennyt myös kokeenomaiset ja palkattomuustreenit. Ainut ongelma meillä on enää kaukoissa, jotka hajosivat täysin jossain vaiheessa kesällä. Lova ei vaan noussut maasta ja minä hermostuin, joka lisäsi tietysti koiran epävarmuutta entisestään. Aloitettiin siis kaukot alusta, ja työtä niissä vielä riittääkin. Yritetään saada mielentila muutettua ja tehtyä kaukoista hullun kiva liike!

Agilityn rintamalla ei siinäkään ole kehumista. Me päästiin kesällä tosi huonosti reenaamaan, kun oli tuo saikku ja lisäksi lomailtiin vähän ympäri Suomea ja oltiin tosi vähän Jyväskylässä. Nyt kävi vielä niin, ettei saatu ryhmäpaikkaa syksylle ollenkaan, kun unohdin ilmoittautumisen. :( Katsotaan nyt otetaanko vain oikeus reenailla itsenäisesti hallilla vai keskitytäänkö muihin juttuihin, kun tuo selkäkin nyt vihoittelee. Alkukesästä saatiin kyllä hirmuinen määrä energiaa ja intoa treenata aksaa, kun käytiin Agirodussa kisaamassa epävirallisessa möllitasoisessa joukkuekisassa. Meidän joukkueeseen kuului meidän lisäksi Hyypereistä Myy & Henna ja Freya & Nina, sekä vahvistuksena Tampereelta kisakonkarit Nuka & Tanja. Kisa meni ihan yli odotusten ja sijoituimme kolmanneksi kuudentoista joukkueen joukosta! Tavoitteena oli korkata viralliset kisat hyppäreiden merkeissä vielä tämän vuoden puolella, mutta se taitaakin jäädä ensi vuodelle.


Autoiluprojektista sen verran, että emme ole edistyneet asian kanssa suuntaan eikä toiseen. :( Keskusteltiin porukalla uudemman kerran, ja esille tuli täysin uusi näkökulma ja selitys asiaan. Lovahan on kovin herkkä koville äänille. Imuri ja blenderi ärsyttävät sitä selkeästi, ja ulkona kyytiä saisivat niin skeittaajat, potkulautailijat kuin rullaluistelijatkin. Autossahan Lova on rauhassa ja hiljaa aina, kun ollaan paikallaan, myös valoissa hiljenee. Olen pannut merkille, että pitkillä matkoilla Lovan ollessa jo täysin hiljaa ja rauhallinen, se kiihtyy ohitustilanteissa, kun moottorin ääni kasvaa. Selitys Lovan autohuutamiseen voisi olla siis myös tuossa ääniärsykkeessä. Tällöin tapa pitäisikin kitkeä pois kieltämällä tai muuten estämällä ei-toivottu toiminta. Mutta mistä sitä nyt tietää mistä tuo käyttäytyminen johtuu? Olenko toiminut sittenkin väärin antaessani koiran huutaa ja yrittäessäni vain rauhoitella sitä? Ja jos nyt alan sitä kieltämään, pahentaako se vain tilannetta? Tuntuu taas melkoiselta rakettitieteeltä...

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tapaus autoilu

Mä oon yrittänyt lähiaikoina välttää ongelma -sanan viljelemistä ja korvata sen mieluummin sanalla haaste. Ongelma kuulostaa niin kovin negatiiviselta. Tässä tapauksessa se on kuitenkin tosi vaikeeta, koska olo on tuntunut niin epätoivoiselta ja avuttomalta tämän asian edessä. Pari päivää sitten asia tuli taas puheeksi Lovan tädin Ronjan omistajan Tuijan kanssa, ja päätin, että nyt on aika nostaa kissa pöydälle.

Lähtökohta on tämä: Autot vetävät Lovaa puoleensa magneetin tavoin, mutta liikkuvassa autossa tyttö huutaa kuin hyeena ja on todella stressaantunut. Oma autoni on tavallinen viisiovinen henkilöauto. Jo pienenä Lova matkusti takapenkillä Fannin metallihäkissä, ja kaikki meni hyvin niin kauan kun tyttö ei nähnyt häkistä ulos. Lova alkoi olla levoton häkissä ja vinkua, ja ajattelin sen johtuvan pieneksi käyvästä häkistä. Niinpä ostin Lovalle tarkoitukseen sopivat valjaat ja turvavyön, joiden kanssa se matkusti autossa takapenkillä.

Pentuna pikkuhäkissä.





























Ongelmat kuitenkin jatkuivat. Lova kyttäsi ohikiitäviä autoja ja syöksähteli takapenkillä holtittomasti ikkunasta toiseen. Ostin uuden, lyhyemmän turvavyön estämään tämän poukkoilun, mutta eihän se asiaa ratkaissut. Yritin komentaa koiraa tuloksetta. Seuraavaksi siirsin matkustuspaikan etupenkin jalkatilaan, josta tyttö ei näkisi ulos. Aluksi tämä toimi loistavasti ja ajattelin ratkaisun syntyneen.

Pian Lova kuitenkin keksi, että laittamalla tassut vaihdekepin ja käsijarrun väliin, se näkee taas ulos. Yritä siinä sitten työntää koiraa alas ja keskittyä ajamiseen. Huuto taisi alkaa tässä vaiheessa. Lova hyppäsi mielellään autoon, mutta alkoi kiihtyä siinä vaiheessa, kun käynnistin auton, laitoin turvavyön kiinni, otin käsijarrun pois ja vaihdoin vaihdetta. Joskus se jopa hyökkää käsijarruun kun otan sen pois. Hyökkäily on pysynyt kurissa kieltämisellä, aina kun sen muistan tehdä etukäteen...

Seuraavaksi ostettiin Savicin häkki takapenkille, ja heitettiin peitto päälle estämään näkyvyyden. Uskoin siis vahvasti ratkaisun olevan siinä, ettei tyttö saa nähdä ulos, koska se stressaa toisista autoista. Ulkonahan Lova ei ole pentuajan tavan kitkemisen jälkeen kytännyt autoja. Häkkiin oli kiva mennä, mutta huuto oli järkyttävä, kun auton käynnisti ja päästiin liikkeelle. Kokeilin peiton nostamista edestä pois, mutta huuto ja häkin raapiminen jatkui. Kiellot eivät auttaneet. Huutoa jatkui pitkillä matkoilla ehkä kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hiljeni. Alkuun Lova kävi jopa nukkumaan häkissä rauhoituttuaan, mutta tätä kesti vain muutamat kerrat.

Matkalla hakutreeneihin viime syksynä.





























Vanhempieni autossa Lova on matkustanut aina etupenkin jaloissa, ja koska Golfin koelauta on sen verran korkeammalla, ei Lova ole koskaan noussut sieltä kuikuilemaan ulos. Muut kokeillut autot ovat lähinnä olleet kaverien farmareita, joissa on ollut erilaisia häkkejä tai koirat ovat matkustaneet vapaasti takaosassa. Huuto on ollut vaihtelevaa, mutta aina tyttö on ollut jokseenkin levoton.

Olen kysellyt neuvoja ongelmaan eri tahoilta pitkin matkaa, mutta kenelläkään ei ole ollut tarjota oikeasti toimivaa ratkaisua. Ehdotelmat ovat lähinnä pyrkineet vain estämään huudon ja poukkoilun. Aivan kuten omatkin ratkaisuni. Tähän saakka.

Jälleen kerran asiasta valittaessani Tuija soitti ja luki minulle pätkiä Jan Fennelin Kuuntelen koiraani -kirjasta, jossa käsiteltiin koirien autoiluongelmia. Fennelin mukaan kyseessä on stressireaktio, joka johtuu siitä, että koira näkee valtavan määrän ärsykkeitä liikkuvasta autosta, mutta ei pysty itse vaikuttamaan niihin eikä "suojelemaan" laumaansa, muita autossa olijoita. Paine purkautuu yleensä juuri huutamisena ja poukkoiluna. Siksi tulisikin pyrkiä muuttamaan koiran mielentila.

Haukottelua stressin lieventämiseksi?


Fennelin esimerkissä hän oli rauhoitellut koiraa painamalla tätä lavan kohdalta ja juttelemalla rauhoittavasti. Loppumatkasta aiemmin koko matkan huutanut koira oli rauhoittunut täysin. Rauhallisen mielentilan luominen tulee kirjan mukaan aloittaa jo autoon mentäessä ja auton käynnistyessä. Liikkeelle ei lähdetä, jos mielentila on täysin väärä, vaan rauhoittelu aloitetaan jo tässä vaiheessa.

Selitys käy hyvin järkeen ja voin hyvin kuvitella Lovan ajattelevan näin. Paimenkoirana sillä on tapana pyrkiä pitämään lauma koossa ja tsekata, että kaikki on tallessa. Se on herkkä ympäristöstään ja paimentaa lähes kaikkea mahdollista. Häkin aiheuttamaa reaktiota pystyy hyvin kuvailemaan kiehuvan kattilan metaforalla: mitä sille tapahtuu kun laittaa kannen kiinni? Se kiehuu yli. Häkistä koira pystyy entistä vähemmän kontrolloimaan tilannetta.

Se, miksi Lova sitten tuntuu rakastavan autoja yli kaiken ja pyrkivän niihin jatkuvasti, selittyisi Fennelin mukaan sillä, että se haluaa olla siellä, missä sen laumakin on. Se on oppinut, että auton käynnistyessä joku perheestä lähtee jonnekin, ja se haluaa olla mukana. Riittää, kun avaa takakontin, niin Lova on jo kyydissä. Hellepäivinä auton ovia ei voi pitää pihassa auki ilman, että Lova istuu kyydissä hievahtamatta.

Bussissa matkustetaan näin.





























Lovalla on väärä mielentila liikkuvassa autossa ja erityisesti häkissä. Häkissä matkustaminen on kuitenkin nähdäkseni turvallisinta, ja lisäksi se estää koko auton likaantumisen. Siksi haluaisin yrittää saada häkissä matkustamisen toimimaan. Häkit yleensä eivät ole Lovalle mikään ongelma, vaan esimerkiksi näyttelyhäkissä se on ihan mielellään ja nukkuu siellä. Kotonakin meillä oli aika pitkään häkki Lovan nukkumapaikkana, ja siellä se viihtyi todella hyvin. Siksi päätimmekin tuoda autohäkin sisälle, jos saisimme sitä kautta muutettua juuri tuohon häkkiin liittyvää mielentilaa. Lova oli alkuun vähän hämillään tilanteesta, ja istua nökötti häkissä ties kuinka kauan. En saanut sitä poistumaan häkistä edes lelulla houkuttelemalla. Nyt häkin ollessa sisällä muutaman päivän, Lova nukkuu siellä välillä.

Autossa tyttö on nyt matkustanut etupenkin jalkatilassa. Alkuun mulla oli kaveri pitelemässä koiraa ja rauhoittelemassa sitä, ja tuloksia alkoikin syntyä yllättävän nopeasti. Eilen käytiin mökillä kaverini kanssa, ja Lupsa huusi hieman alkuun ja yritti nousta katsomaan ulos, mutta rauhallisen palauttamisen jälkeen se lopulta tyytyi kohtaloonsa. Yhteensä kolmen kaverini kanssa ajetun pätkän jälkeen vein hänet kotiin ja lähdimme liikkeelle kaksin. Yritin pysyä todella rauhallisena, vaihtaa vaihteet rauhassa jne. Kehuin tyttöä ja silittelin sen rintaa kun se istui nätisti huutamatta, ja pian se kävi maate. Ensimmäinen kerta minun autossani kun Lova ei päästänyt äännähdystäkään ja oli täysin rauhallinen koko matkan!

Missio: Peaceful state of mind.





























Lupaavasti käynnistyneen projektin myötä uskon todella, että meillä matkustetaan rauhallisesti ja leppoisasti vielä joku päivä. Tarkoitus on edetä nyt niin, että rauhoittelemisharjoituksia jatketaan niin etupenkin jalkatilassa kuin takapenkillä turvavöissä. Kun (toivottavasti) autoon on saatu oikea mielentila, siirretään häkki takaisin takapenkille. En yhtään tiedä, kuinka tämä tulee toimimaan, mutta yrittänyttä ei laiteta! Rauhoittelu on ainakin osoittautunut toimivaksi. Nyt edetään vain päivä ja harjoitus kerrallaan ja toivotaan, että työ tuottaa toivottua tulosta. Raportoin jatkossa projektin etenemisestä. :) Jos jollain on vastaavia kokemuksia automatkailusta, kuulisin erittäin mielelläni!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ekat aksaepikset ja tokoringin koulutus

Aivan liian pitkä tauko taas tullut päivityksissä, sillä kirjoitettavaa olisi kyllä riittänyt! Päivittämättömyys kertoo tällä kertaa siitä, että oon ollut ihan super kiireinen koko kevään ja alkukesän. Viikko sitten muutimme Lahteen kesäkuun ajaksi, koska aloitin maanantaina harjoittelun viestinnän parissa Suomen Agilityliitossa. Arkipäivät kului toimistolla Helsingissä ja viikonlopun vietimme Tampereella SM-kisoissa. Viikonloppu oli upea kaikin puolin! Tampereella nähtiin huikeita suorituksia, eikä kisakuume ainakaan laskenut... Kummasti aina kisoissa tulee fiilis, että nyt äkkiä treenaamaan! Harmittaa kun meillä jää nyt kesäkuussa treenit väliin, mutta keskitytään nyt sitten hetki vaan tokoiluun. :)



Me ollaan ehditty korkkaamaan agilityura epävirallisesti jo kaksissa epiksissä. Jälkimmäisistä kerron omassa postauksessaan. Kolmisen viikkoa sitten Tilda oli meillä hoidossa, ja käytiin treenailemassa Jattilassa molempien koirien kanssa. Olipa ihanaa tehdä niin osaavan koiran kanssa, joka pysähtyi nätisti kontakteille ja ehdin itse joka paikkaan hyvin! :D Epiksissä Ylöjärvellä starttasimme molempien tyttöjen kanssa. Suunnitelmat menivät aikataulujen takia vähän mönkään, joten ilmoitin lopulta molemmat mölliradalle. Lovan kanssa ehdin ottaa radan kahdesti ja Tildan kanssa kerran. Heti kisan jälkeen harmitti, etten ottanut Tildan kanssa uusintaa, kun itse mokasin radalla... En tajunnut, että Tilda ei kestä takaaleikkausta putkeen lähetettäessä, ja se kääntyi sieltä takaisin. Toisaalta, mistäpä olisin sen voinut tietää. Olisi kuitenkin ollut kiva kokeilla uusintaa, kun muuten meno kulki tosi kivasti! No, ehkä mä pääsen vielä Tiipusen kanssa joskus kisailemaan..? ;)



Lovan rata meni ekalla kerralla pitkälle hyvin. Lova otti ekan puomin kontaktin tosi nätisti, mutta roiski hyppyjä ja pari rimaa tipahti. Itse mokasin taas samassa kohdassa kun Tildan kanssa, ja Lovakin kääntyi putkesta takaisin. Heti putken jälkeen suoraan edessä oli hyppy, enkä tajunnut kutsua Lovaa tarpeeksi ajoissa, joten senhän se sitten hyppäsi. Sen jälkeen "luovutin" koko homman ja loput kaksi hyppyä meni ihan pipariksi mun todella surkean ohjauksen takia. Uusinta olikin sitten ihan hirveä eikä sitä tullut videoitua, joten en edes muista siitä muuta. :D

Epikset oli tosi hyvä kokemus ja antoi mulle kuvan siitä, missä mennään. Meillä oli paljon tuttuja paikan päällä ja sain hyviä vinkkejä tekemiseen. Ennen epiksiä olin kuvitellut, että Lovalla on hyvä estehakuisuus ja surkea hyppytekniikka. Sain kuitenkin vähän erilaisia näkökulmia meidän tekemisestä Sarilta ja Elinalta, ja videolta pystyi hyvin analysoimaan menoa. Rimojen roiskiminen ei välttämättä johdukaan (ainakaan täysin) huonosta hyppytekniikasta, vaan syy oli osittain siinä, että Lova katsoo mua tosi paljon ohjeiden toivossa. Videolta huomasi, kuinka vein sen ihan kädestä pitäen kaikille esteille. Estehakuisuutta ja irtoamista täytyy siis harjoitella paljon. Tajusin, että palkkaan sitä todella paljon kädestä (vaikkakin heittämällä palkan), joten ei ihmekään, että tyttö vahtii minua. Täytyy siis joko alkaa käyttää kuollutta palkkaa tai apparia enemmän. Sain Elinalta myös tosi hyviä vinkkejä kadotettujen kontaktien harjoitteluun. Lovalla alkoi aika pian epiksien jälkeen juoksut, joten ei valitettavasti olla päästy vielä niiden jälkeen treenaamaan yhtään..



Viikko sitten lauantaina oltiin ensimmäistä kertaa Keski-Suomen kennelpiirin nuorten koirien tokoringin koulutuksessa. Meitä tuli Jyväskylään kouluttamaan Mari Leiviskä, jolta saatiin tosi hyviä vinkkejä. Jokainen sai ottaa kaksi vartin settiä ja lisäksi tehtiin lyhyt häiriötreenipätkä yhdessä. Meille tämä oli ensimmäinen kunnon häiriöpaikkistreeni ja sehän sujui aivan yli odotusten! Koirat jätettiin suht pieneen piiriin naamat toisiaan kohti (meitä oli kuusi), ja me ohjaajat kiertelimme toisia koiria ja vapautimme niitä eri aikoihin. Lova pysyi todella hyvin, mutta oli toki tarkkaavainen ja vähän näytti siltä, että kyynäriä teki mieli nostaa maasta. Ihanaa oli se, että se tapitti koko ajan mua eikä vilkaissutkaan muita koiria. Se ei myöskään häiriintynyt muiden käskytyksestä, vaan kuunteli vain minua.

Ekassa setissä halusin paneutua meidän suurimpaan ongelmaan tällä hetkellä: palkattomuuteen ja siirtymiin. Olen harjoitellut niitä tosi laiskasti, siirtymiä en ollenkaan. Nyt tehtiin vähän niinkuin kokeenomaisena pätkiä ja välillä tuli suullinen kisakehu ja välillä lelupalkka taskusta. Kokeilin ensimmäistä kertaa niin, että seuruutin Lovan kehään, ja se toimi tosi hyvin. Myös joissain siirtymissä seuruutin. Jospa saisin näin siirtymät rakennettua osaksi koetilannetta. Toisessa setissä otin ohjattua noutoa ja merkkiä. Merkin tilanteesta olenkin jo kertonut. Mari neuvoi jättämään alustan pois ja vain olemaan paljon nopeampi palkkauksessa. Lisäksi palkka pitää heittää koiran taakse, eikä palkata kädestä, niinkuin olen nyt tehnyt. Niin yksinkertaisia juttuja taas mutta ei vaan itse keksi.. :D



Ohjattua tehtiin niin, että laitoin Lovan makaamaan (ei vielä pysynyt seisomassa) selkä kapuloihin päin, ja vein vain yhden kapulan toiselle puolelle. Näin tehtiin molemmat puolet ja sujui erinomaisesti. Seuraavaksi Mari kävi laittamassa häiriöksi toisenkin kapulan, mutta Lova ei tainnut sitä huomata. Tosi hienosti kuitenkin lähti tällä käyntiin! Marin visio tähän oli, ettei koiralle tarvitse opettaa välttämättä oikea ja vasen -käskyjä, koska se oppii pian, että se kapula haetaan, mikä viedään ensin. Ollaan nyt kotona treenailtu tätä kolme kertaa ja päästy jo vaikeuttamaankin niin, että vien itse molemmat kapulat Lovan seistessä "merkillä", ja onnistumisprosentti on ollut 99%. Yhden ainoan kerran Lova on lähtenyt hakemaan väärää kapulaa. Ihanaa kun edistytään vihdoin! :)

Treeni-intoa olisi nyt vaikka muille jakaa, mutta me tarvittaisiin kipeästi vähintään liikkurointiapua. Jos joku Lahden seudulla kaipaa treeniseuraa, niin meistä sitä saa! :) Ps. Tokokuvat on ottanut Satu Kajosmäki ringin koulutuksessa.


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Agilitykisakuumetta

Mä oon päässyt kaiken maailman koiraharrastusmasenteluista yli ja nyt kaikki on taas vähän liiankin kivaa! Nyt kun luennot on tältä keväältä paketissa (hommia toki vielä riittää) ja töitäkin aika harvakseltaan, on meidän arkiaamut alkaneet aina tosi kivasti reenaamalla. Ensin käyn aamulla vetämässä oman crossfit-treenin salilla ja sieltä kipaisen kotiin hakemaan koiran mukaan ja suuntaamme Killerille. Vaihtelevasti tehdään jonkinlaisia toko/agility +metsälenkki komboja ja on ihanaa, kun tekemisestä voi vaan nauttia. Nyt kun koekalenteri on pannassa niin virheetkään ei ahdista. :)

Tokosta ollaan treenailtu ruutua, merkkiä, kaukoja ja luoksetuloa. Ruutu menee hienosti ja luoksari vaihtelevasti, mutta enää siinä ei onneksi ole paikallaanpysymis ongelmaa! Nyt voidaan siis keskittyä stopin hiomiseen. Merkki on edelleen kamalan vaikea tytöllä. Ollaan tehty sitä nyt jonkun aikaa alustalla, mikä sisällä toimiikin kivasti. Ulkona Lova käy hieman kauempana merkin takana olevalla alustalla ja kääntyy sitten kipittäen pahimmassa tapauksessa merkin päälle. En keksi millä saisin tytön tajuamaan, ettei sen merkin päällä kuulu seistä eikä sitä kuulu tönäistä kuonolla kumoon. Nyt en enää ole palkannut siitä, kun vaan käy alustan päällä ja siitäkös pikkuneiti hermostuu. Sama tapahtuu hypyssä, jossa olen alustan avulla yrittänyt saada koiraa kauemmas esteestä. Alustaa täytyy selvästi vahvistaa uudelleen. Kaukoissa otin käyttöön hernepussit, jotka asetan Lovan takajalkojen päälle. Nyt ollaan jo päästy siihen, ettei pussit tassujen päällä häiritse, mutta korkeammassa vireessä Lova tulee edelleen seisomaannousussa helposti eteenpäin. Tätä täytyy siis harjoitella vain hetken kerrallaan, aina ensimmäisenä ja pysyä itse rauhallisena. Seiso-istu -vaihto vaatii ehdottomasti eniten työtä.

Muutamia kertoja ollaan myös treenattu pitkää suoraa seuraamista, mikä näyttää ja tuntuu hyvältä. Tätä aloin treenaamaan BH-koetta silmällä pitäen, sillä tajusin, ettei olla käytetty ajatustakaan siihen. Eniten BH-kokeessa jännittää tällä hetkellä juuri nuo pitkät seuraamiset, paikkamakuu ja kaupunkiosuus. Paikkishan on tuolla tosi varma nykyisin, mutta häiriössä ei olla treenattu sitä ollenkaan. Odotan kovasti, että päästään reenailemaan tokoringin kanssa, jotta saadaan tähänkin lisää harjoitusta. Kaupunkiosuus jännittää pyörien, lenkkeilijöiden ja toisten koirien ohitusten takia. Lova paimentaisi mielellään kaikkea liikkuvaa (paitsi lampaita, heh), ja ollaan käytetty paljon aikaa ja ajatuksia tämän kitkemiseen. Viime aikoina ollaankin päästy tässä asiassa kivasti eteenpäin, hurraa! Kaupunkilenkeillä otan Lovan yleensä eteen tai sivulle istumaan ja pyydän namin avulla kontaktia. Pururadalla vapaana ollessa käsken tytön metsän puolelle sivuun vaikka kiven päälle odottamaan, ja tämä sujuu tosi hyvin. Lovasta on hauskaa kiipeillä puunrunkojen ja kivien päälle, mutta huomaan, kuinka sen tekisi mieli sännätä lenkkeilijän perään. Hienosti on kuitenkin pysynyt.

Koirien ohitus onkin vähän haastavampi juttu. Käytin ennen "ohi"-käskyä, mutta sillä ei tuntunut olevan minkäänlaista painoarvoa. Jossain vaiheessa vaihdoin sen "jätä"-käskyyn, ja muutaman tiukemman huomautuksen jälkeen tämä uusi käsky alkoi toimia. Pyrin siis sanomaan käskyn mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin Lova tarjoaa kontaktia ja ohittaa koirat suhteellisen nätisti. Vielä riittää tekemistä ja joissain tapauksissa käskyä joutuu pariin kertaan toistamaan, mutta ehdottomasti paranemaan päin! :) Nämä kun saadaan kuntoon, voidaan hyvillä mielin lähteä kokeilemaan BH-koetta.


Tokoilua ahkerammin ollaan kuitenkin käyty Jattilassa treenailemassa agilitya. Maanantain ohjatuissa treeneissä on joka viikko teemana eri ohjauskuvio, mikä on mulle tosi hyödyllinen juttu, kun en niitä kovin montaa osaa. On myös kivaa, kun päästään tekemään pidempää rataa. Omatoimitreeneissä en koskaan jaksa alkaa rakentamaan omia ratoja, vaan valitsen sellaisen kentän, missä on valmiiksi jotain hyödyllistä. Tässä asiassa vois vähän ryhdistäytyä, mutta toistaiseksi ihan hyviä juttuja ollaan päästy treenailemaan valmiillakin radanpätkillä. :) Kontakteissa ollaan otettu takapakkia, ja niitä pitäis nyt taas vahvistella oikein urakalla. Etenkin A:lla Lovan on vaikea pysyä, kun vauhti on kova. Puomi on vähän parempi ja keinu on parantunut itsestään. Kepit on edelleen kesken ja epävarmat, huoh... Lisäksi Lova tarvis kovasti hyppytekniikkatreeniä, sillä rimoja tulee luvattoman paljon alas. Estehakuisuus on tosi hyvää ja silti Lova kuuntelee mua suht hyvin, ainakin välillä... ;)

Kaikista suurin harppaus on kuitenkin tapahtunut - tittidiii! - lähdössä pysymisessä! Uskaltaisin jopa melkein sanoa, että ollaan tehty jonkinlainen läpimurto sen suhteen. Otettiin perus takapalkkatreenien lisäksi sellaista aina välillä, että lähdenkin seuruuttamaan Lovaa. Ei se nyt huonoa treeniä ollut, mutta mulle alkoi tulla olo, että tätä menoa ei koskaan päästä kisaamaan. Joillakin koirilla joku tietty asento lähdössä ahdistaa, ja Lovalla ratkaisu löytyikin istumisen vaihtamisesta maahanmenoon. Tyttö pysyy tosi hyvin ja koko ajan lähtö tuntuu varmemmalta. Edelleen käytän takapalkkaa ja vapautan hypylle ehkä kerran kuudesta kerrasta, loput takapalkalle. Vähän jännittää, kuinka eka rima pysyy kun muutenkin niiden kanssa on ongelmia, mutta toistaiseksi yksikään rima lähdöstä ei ole vielä pudonnut (max 50cm, 60cm en ole uskaltanut edes kokeilla vielä). Täytyy vaan jättää Lova tarpeeksi kauas esteestä, tai jotenkin oikealle etäisyydelle. Näin viimeksi oman seuran epiksissä yhden koiran, joka jätettiin ensin maahan, mutta sitten ennen lähtökäskyä ohjaaja käskikin koiran istumaan. Joku tämän tyyppinenkin ratkaisu voisi toimia myöhemmässä vaiheessa, mutta nyt mennään näillä. :)

Kisoihin olisi jo kova hinku kun kesää kohti mennään. Olin eilen koko päivän talkoilemassa oman seuran kisoissa Jattilassa, eikä se yhtään ainakaan helpottanut asiaa... Siskoni lähti häämatkalle viime viikolla ja Tilda jäi Lahteen hoitoon. Isä tuo sen keskiviikkona tänne Jyväskylään Lovan seuraksi ja treenailemaan mun kanssa agilitya. Viikonlopuksi suuntaammekin sitten Tampereelle tarkoituksena osallistua lauantaina Ylöjärvellä epiksiin. Molemmilla koirilla. :) Lova pääsee jollekin supermölliradalle ja Tilda kisaavien. Hauskaa päästä kokeilemaan jo vähän osaavamman koiran kanssa ja toisaalta korkata kunnon ratatreenit oman kanssa. :)